tiistai 21. toukokuuta 2013

Suosiollinen sää

Sää oli eilen iltapäivällä suosiollinen mulle ja mun projekteilleni. Varoiksi kyllä vein kaapelikelani katokseen maalaukseen. Se oli tosin niin kuivaa lautaa, että maali kuivui lähes saman tien kun sai sen sutikoitua puuhun. Nyt annoin sen kuitenkin yön ajan kuivua katoksessa, ja pyörittelin sen vasta tänään paikoilleen.


Tuolin siirsin makuuhuoneen työpöydän vierestä ulos


Kenkään kaivoin kukkamaasta reunuskakkaran alun

Toinen projekti ei ihmeempää työtä vaatinutkaan. Pyörä oli kotona valmiina odottamassa kunnostusta (taitaa nyt jäädä syksyyn) tai jäädä kokonaan kunnostamatta.

Pyörä tulee vaihtamaan paikkaa kunhan vain
keksin minne laitan sen


Nämäkin olivat molemmat taas niitä kun olen katsellut muiden nettiin laittamia kuvia, ja mun on tietenkin pakko ollut saada kanssa kun muillakin on. Tosta tulikin mieleen mitä on taas pakko saada. Olin päivällä vanhempieni luona ja näin siellä vanhan puuhuoneen oven, sellaisen kuluneen, jossa oli isot saranat. Ja munhan on nyt pakko saada se. Se luvattiinkin mulle, jess!! Mä en vaan yhtään tiedä minne sen laittaisin meidän pihalla. 701 neliötä ei niin hirveästi suo noita mahdollisuuksia pihasisustamiseen. Samaten vähän jännittää mitä isäntä asiaan sanoo kun roudaan oven kotiin. Noh kait hän on jo tottunut mun päähän pistoihin.

KatjaS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti