keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Tuuria

Mä oon ihan intona. Mulla ei yleensä ole tuuria arvonnoissa, mutta nyt mä voitin Valkoisen lumoissa Mervin arvonnassa liput Rauman messuille. Siis mahtavaa. Jotain piristystä viikonloppuun.

Tänään oli taas vaihteeksi vuorossa reissu ruoka kauppaan. Sain onneksi helpotusta siihen hommaan esikoisen tullessa (pakotettuna) mukaan. Ei mua kaupassa yksin käyminen muuten haittaa/harmita, mutta se tavaroiden pakkaus ja kotona sisälle kantaminen. Meillä kun pääsääntöisesti tehdään kerran viikossa kunnon ruoka ostokset. Silloin sitä tavaraa siis riittää, maitoakin yleensä vähintään 20 litraa, joten voitte vain kuvitella niiden sisälle kantamista. No tulihan sillä reissulla ostettua ruuan lisäksi muutakin, meinaan kerä lankaa. Tarkoitus olisi tehdä kuopukselle uusi huivi. Yritin kaupassa muistella minkä värisen kudoin miniälle, ja toivon mukaan muistin oikein. Siitä kun jäi lankaa, saisin sen lopun käytettyä tähän huiviin.


Tällä hetkellä työn alla ovat tällaiset villasukat, joita kudoin aikani kuluksi. Ajattelin yrittää lykätä ne kuopuksen luokan myyntikojuun tonttujen yöhön. Huivin kutominen on ihan mukavaa vaihtelua noiden sukkien tekoon.


KatjaS

4 kommenttia:

  1. Mekin käymme kerran viikossa kaupassa ostamassa tuollaiset kuten maidot sun muut, mutta kyllä tulee viikollakin poikettua tuohon lähikauppaan. Vaikka ei niin tarvis olisikaan...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meidänkin on välillä pakko käydä tankkaamassa kun maito tai joku muu loppuu. :)

      Poista
  2. Onnea voitosta ja kertoile sitten millaiset messut oli. ;) 20 litraa maitoo!!! Jösses. Ite en juo lainkaan maitoa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Laitan blogiin millaista oli. Se 20 litraa on se yksi osto kerrta, viikolla haetaan lisää. Yhdessä viikossa meillä menee noin 30 litraa, ellen sitten tee pannaria tai jotain johon menee vielä enemmän :)

      Poista