torstai 7. marraskuuta 2013

Joulun valmisteluja ja pientä uudistusta

Keksin eilen vihdoinkin et millaisia joulukortteja teen tänä vuonna. Ja valmistelut alkoivatkin eilen illalla. Eikä kyllä voi muille käydä näin kuin mulle et muutaman paperin leikkaamisen jäljiltä mun peukalo on vieläkin ihan puutunut. En tiedä mikä siihen tuli, mut se on eilisillasta asti ollut aivan ihmeellinen.

Tässä on paperit vaihtamassa väriä
Muutama kokeilu

Noista sitten pitäisi väännellä kortteihin jotain.

Illalla kaivoin muuten esille ekat joulu jutut, nimittäin Kunnaksen glöki mukit. Niitä ei kyllä liiemmin käytetä kun ovat niin pieniä. Huomenna olisi tarkoitus laittaa valot esille. Olen jo monena vuonna laittanut ne näin isänpäiväksi. Tuovat mukavasti piristystä syksyn harmauteen.



Ja niistä uudistuksista. Maalasin eilen ne reelinkien putket ja koukut mustiksi. Lapsukaisista taisi jokainen huomata ne vasta nyt kun olivat kuivumassa "telineellä". Itse asiassa isäntäkin oli huomannut ne ja ihmetellyt niiden tarkoitusta. Lapsista poiketen hän ei kysellyt niiden tarkoitusta, vaikkei hoksannut mistä ne ovat.

Eli putket roikkuivat pöydän päällä olevista tikkaista


Ja noiden maalamisen jälkeen tietenkin iski pakko maalata muuri uudelleen. Olen kyllä miettinyt sitä jo jonkin aikaa, mutta nyt iski se pakko. Varsinkin kun teippauksista huolimatta koukkujen vierelle meni mustaa maalia. Nyt on pesu suoritettu ja maalaus odottaa.

Meinaan maalata samalla sekä muurin että
siinä olevat laatat



Siinäpä olikin taas mun kuulumiseni. Mitä nyt sitä tässä kauhistelen itsekseni miten mun poikani (tietty myös tytöt) on jo niin isoja. Nuoremman ripari-ilmoittatumislappu laitettiin tänään postiin ja esikoinen viettää päivänsä kutsunnoissa.

Eipä muuta tänään, mä lähden maalailemaan.

KatjaS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti