maanantai 7. huhtikuuta 2014

Vipinää

Onpahan vipinä viikko tiedossa. Tai ainakin viikon alku. Tänään mentiin jo aamulla esikoisen kanssa vanhempieni luokse. Esikoinen lähti isälleni kuskiksi (heidän autonsa teki tenän viime viikolla, eikä korjaus ole vielä onnistunut). Mä jäin laittamaan terassia kesä kuntoon. Eihän se vielä kokonaan onnistunut kun keli oli taas sellainen kuin oli, mutta edistyi se edes hiukan.


 Päivällä olikin jo kova kiire kotiin lämmittämään. Piti saada valut pesiin jotta saa molemmista pellit kiinni ennen kuin illalla lähtee jäähallille. Mulla kun on toivon mukaan vielä tänään lippu käytössäni.

Huomenna onkin vuorossa äidin hoitopäivä, eli kuskaan hänet molempiin suuntiin. Niissä nyt ei kauaa mene, ja samalla on hyvä käydä valittamassa puhelimesta. Taas. Mulla on ollut tämä puhelin joulukuun puolivälistä, ja se oli jo kertaalleen 2viikkoa huollossa (vaihtoivat uuden piirikortin). Ja siinä on taas sama vika. Puhelut katkeavat ja muutenkin se sammuttaa itsensä vähän väliä. Taitaa olla joku tyyppi vika tuolla laitteella kun pojilla on samanlaiset, ja molemmilla on samoja ongelmia. Harmittaa vaan.



Toisaalta ihan hyvä että on puuhaa. Ei ehdi ikävöidä kuopusta. Neiti lähti perjantaina Saariselälle kaverinsa perheen kanssa. Kotiin ovat tulossa joko lauantaina tai sunnuntaina. Onhan hän ennenkin ollut yhtä pitkillä reissuilla, mutta nyt tuntuu itseltä paljon vaikeammalta tämä erossa olo. Taitaa johtua tästä kaikesta mitä nyt on muuten sattunut. 

No eipä muuta tällä kertaa.

KatjaS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti