lauantai 31. toukokuuta 2014

Pumppu

Isäntä toi mulle jo joku aika sitten vanhan kaivon pumpun. Se on maannut tuolla meidän pihalla odottamassa lyhentämistä (siis sen putki) ja paikalleen laittoa. No eilen oli sateessa sopiva tauko jotta sain sahattua sen sopivan pituiseksi.

Nuoremman pojan kanssa sitä sitten alettiin paikalleen laittaa. Siihen kukkamaahan, johon sitä alun alkaen suunnittelin, ei sitten lopulta ollutkaan se sopiva. Tai olisi muuten ollut hyvä, mutta neljästä eri kohdasta osuttiin kiveen, joten luovutettiin ja siirryttiin toiseen kukkamaahan. Ja ihan hyvä paikka tuokin on.



Ja olihan siihen pakko laittaa ämpäri roikkumaan. Ämpäriin istutuin sinisen lobelian, kuvastamaan (mikäli kukkii kunnolla) vettä.



Toivon mukaan poutaantuvaa päivää, ja onnittelut kaikille valmistuville

KatjaS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti