tiistai 2. syyskuuta 2014

Askartelu juttujen säilytys

Meillä on säilytetty kaikenlaista askartelu tavaraa rappujen alla olevassa hyllyssä (jossa myös kaikenlaista käsityö tavaraa) sekä makkarin hyllyn päällä olevassa matkalaukussa. Se on ollut vähän hankalaa kun etsii jotain, eikä tiedä kummasta hakisi. No viikonloppuna toin kotiin vielä äidiltä jääneitä askartelu tavaroita, sekä virkkuukoukkuja ja puikkoja. Eilen oli pakko ruveta miettimään niiden järkevää säilytystä.

Mietiskelin kaikenlaisia taso systeemejä rappujen alle. Samalla systeemillä tehtäväksi kuin saarekkeen päässä oleva aputaso. Kun sitten välähti et kenkätelineestä saa helpolla. Tai paremminkin kahdesta. Eipä muuta kuin Jyskin sivuilta netistä katsomaan edullisia vaihtoehtoja. Ja sen jälkeen kiireellä kauppaan. Edullisin vaihtoehto oli pähkinän värinen ritilän näköinen teline, jotka suunnittelin sprayaavani valkoiseksi. No kuinka ollakaan katselin kaupassa muitakin telineitä ja löysin valkoiset 9 €/kpl. Kassalla tosin kuulin et tarjous oli loppunut kuun vaihteeseen, mutta sain ne siihen hintaan kun he eivät olleet huomanneet poistaa tarjouslappua. Jes, kerrankin tuuria. Telineiden lisäksi ostin vielä neljä kangaslaatikkoa.




Mä kyllä tykkään tuosta. Nauratti vaan kun tänään järkkäilin tavaroita. Kävin kaikki tuomani virkkuukoukut ja puikot läpi, samaten itselläni olevat. Pitkistä puikoista löysin itselläni olleelle muoviselle puikolle parin äidiltä tuomieni joukosta. Eipä ole ollut kyseinen pari kovin kovassa käytössä kun olen sentään asunut omassa kodissa reilut 21 vuotta, enkä sinä aikana ole yhtään puikkoa kotiin tuonut, eli mulla ollut oli tullut muinoin kotoa muuttaessani :) .

Mukavaa tiistaita kaikille

KatjaS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti