tiistai 2. joulukuuta 2014

Palkintojen tekoa

Eilen alkoi sitten jo joulukuu. Ihan kauheeta miten aika rientää. Tuntuu että on ainakin sata ja yksi asiaa jotka pitäisi tehdä, eikä kuitenkaan mitään niistä saa tehdyksi. 



Mulla jäi viime viikolla joulu valmistelut vähän taka-alalle kun väsäilin arpajaispalkintoja ensi viikon perjantaina Raumalla vietettävää tonttujen yötä varten. Kuopuksen luokalla on siellä koju ja he myyvät viime vuoden tapaan arpoja. Viime viikolla sit väkersin sinne villasukkia, lisäksi tietty meidän pojat tarvitsi molemmat varrettomat sukat eli nekin piti tehdä. Nuorempi ilmoitti torstaina illalla et tarvii uudet perjantaina. Sukat tuli valmiiksi illalla just sopivasti kun hän tuli saunasta.


Viikonloppuna oli muuten vipinää. Perjantaina meillä kasvoi teinien määrä neljästä yhdeksään, kun vanhemmalle neidille tuli muutama kaveri yövieraaksi. No sopu antoi sijaa, ja kaikille löytyi nukkuma paikka. Lauantaina oltiin isännän ja esikoisen kanssa jääkiekkotuomarien pikkujouluissa. 

Sunnuntaina jatkui palkintojen väsäily. Vuorossa oli nyt virkattujen tonttujen tekoa.


Kotiin piti tietysti tehdä kanssa tuollainen. Tosin vähän isompi :)


Tämä viikko taitaakin mennä enemmän tuolla keittiön puolella joulupipareita leipoessa. 

Intoa jouluvalmisteluihin

KatjaS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti