maanantai 12. tammikuuta 2015

Niinisalossa

Lauantaina oli sitten esikoisella omaistenpäivä Niinisalossa. Mekin lähdettiin isännän ja kahden keskimmäisen (kuopus oli kaverillaan yökylässä) kanssa sinne. Käytiin mennessä Puuvillassa katselemassa. Mä ajattelin et teinit löytäisi itselleen jotain vaatteita, mutta eipä tietenkään. No onneksi itse löysin alesta uuden talvitakin.

Niinisalossa olikin melkoinen pikavisiitti. Oltiin siellä vähän vaille kuusi, esikoinen löydettiin jonkun verran yli ja heti seitsemän aikaan oltiinkin jo autossa lähdössä kotiin. Vierailun lyhyyteen ehkä vaikutti se että sisällä ei ollut tilaa, joten jouduttiin seisomaan pihalla lumessa ja tuulessa juttelemassa. No ehdittiin edes hiukan juttelemaan. Ja näkemään hänen uuden "lookinsa".

Paluu matkalla pysättiin Porin Tikkulassa syömässä. Sieltä tarttui mukaan tällainen kiva tähti (-30%).



 Pakkasterveisin

KatjaS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti