torstai 14. toukokuuta 2015

Blogihaaste

Sain Pitsi ja Pipari blogista Ilahduta bloggaajakaveria-haasteen. Mun piti jatkaa tätä haastetta eteenpäin jo viikonlopuuna, mutta tietty unohdin sen. Ja nyt alku viikko on ollut taas sellaista härdelliä et ei tosikaan. Nämä toukokuut ovat aina sellaisia. Kaiken muun lisäksi vielä edellisilta meni kuopuksen mukana kouluun tutustumisessa (siirtyy syksyllä yläasteelle).




Haasteen säännöt:

- Kirjoita blogiteksti,jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (määrän päätät itse)
- Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esim. postittamalla hänelle kortin tai kirjeen, herkun, jotain omatekemää, tai vaikka ihan vain mukavan hyvänmielen sähköpostin, ilahdutuksen ei siis tarvitse olla materiaa eikä sisällöllä kilpailla.
- Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana ollutta bloggaajaa, mutta silloin haastetun ei tarvitse itse enää jatkaa haastetta.


Haastetta olen nähnyt useammassakin blogissa, enkä tietenkään muista missä. Heitän haasteen seuraaviin blogeihin








KatjaS

4 kommenttia:

  1. Oij, kiitos haasteesta!! Tämä kevät vaan on ollut niin hoppuinen,että mulla on jo muutamia haasteita odottamassa toteuttamista :P Pahoittelen siis,että haastepostaus saattaa hieman kestää :( Mutta mielelläni otan tämän tietty vastaan :) ja jatkan heti kun on kunnolla aikaa!
    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä siinä mitään aikaa ole, jonka puitteissa sitä pitäisi jatkaa :)

      Poista
  2. Ihania kukkakuvia! Laitatko osoitteesi tulemaan minulle pitsipipari@gmail.com niin laitan tulemaan sinulle jotain pikkukivaa, keltaista, niin kuin talonnekin, piristämään sateista kevättä <3

    VastaaPoista